Jousiammunta kurssikilpailu 4.11.2007

SM kisojen palauteviikonloppu Jaala Iso-Ruhmaksen Keskisaaressa11-12.8.2007

Lauantain ja Sunnuntain aikana rentouduttiin saaressa melonnan, syömisen, tikanheiton ja vesihiihdon voimin. Lauantaina Käytiin katsomassa Hartolan kylällä teatteria. 

Ensinnä hiihdettiin kahdella suksella ja Harri ja Vesa kisasivat yhdellä suksella hiihdossa. Lopputulos kuvissa

Taulu SM 2007 Kouvola
28-29.7.2007 Kouvolan pesäpallokenttä

Perjantain aloitettiin kentän pystytys


Lauantaina alkoi 70m kilpailut 
Kuvat otettu ammunnanjohtajan näkökulmasta

Kouvolan sanomat kirjoittivat "Nuolia enemmän kuin Apassilinnakkeessa" ja taitaapi olla totta

Juhlallista tunnelmaa, vaikka Ossi joutui irroittelemaan nuolia takana olleesta puisesta katsomosta.

Ilta venyi pitkälle mutta siltikin, voittajien on helppo hymyillä

Sunnuntaina käynnistyi tiukat pudotuskamppailut. Aina lähtee jokin laulukuoroon.

Suomen Mestareille seura lahjoitti omannäköisen palkintonsa. Jouni Väre palkittiin myös pitkästä uurastuksesta Piirin sihteerinä.

Pudotuskaaviot ja aikataulut. Sunnuntain viimeinen finaali käynnistyi aikataulussaan.

Sitten olikin vain kentän purku. Tiistaina kentällä jatkui miesten superpesis

Lämmin kiitos Kaikille Taulu SM kisoihin osallistujille
Kymen Jousi Ry